Vuoden 2010 tarinaniskennän Suomen mestaruudesta kisailtiin 10. heinäkuuta Kärsämäellä.
Kilpailijat olivat kokeneita ja taso oli kova. Kuultiin eläviä tarinoita riiausreissusta silloin, kun kertoja oli nuori, hiirentaposta evakkomatkalla, mustarastaan ja ihmisen ystävyydestä, kirjahyllyn järjestämisestä ja eläkeläisen yksinäisyydestä. Kielenkirjo oli suuri: oli yleiskielisiä tarinoita, Keski-Pohjanmaan ja Hämeen murretta, jokin tarina kajahti karjalaiselta, jokin lounaismurteiselta, jokin kuulosti meänkieliseltä tai lappilaiselta muuten vain.
Kilpailun voittajaksi valittiin muoniolainen Jari Rossi, joka kertoi tarinan mossetreffeistä, siitä kun pohjoisen nuori mies uskalsi ehdottaa tytölle treffejä mutta kun bensa loppui kesken matkan, vaikka nuorukainen oli vasta menossa treffeille. Toiselle sijalle tuli Sirkka Huhtahaara Jyväskylästä, jonka lakoninen mutta yllättävä kertomus pilkkireissusta meni yleisöön. Kolmanneksi valittiin tukholmalainen Tapio Aarre-Ahtio, näyttämötaiteen ammattilainen. Hän kertoi vakuuttavan tarinan suuresta miehestä, Leo Lastumäestä, jonka kanssa hän oli metsästämässä joskus 70-luvulla. Yleisön suosikiksi äänestettiin edellisen vuoden mestari Kari Krapu ja hänen tarinansa mökkinaapurista, joka ei harkinnut tarpeeksi.
Tämän vuoden voittajan Jari Rossin kertojanlahjat tulivat vielä kerran esille hänen loppupuheenvuorossaan, kun hän kertoi matkastaan Kärsämäelle: taivalta oli taitettu jos jollakin kulkupelillä, olipa yhdestä autosta loppunut bensakin, aivan kuten silloin, kun nuoren miehen mossetreffit menivät mönkään.
Raija KangassaloUppdaterad 29 juli 2010
Ansvarig för sidan: Språkrådet