Sisuradio ja Kielineuvosto järjestivät satukilpailun. Satuja toivottiin Ruotsissa asuvilta suomenkielisiltä aikuisilta, ja satujen kohderyhmä oli 5–8-vuotiaat lapset.
Kilpailu päättyi 31. elokuuta, ja määräaikaan mennessä kilpailuun lähetettiin 54 satua. Tulokset julkisttiin 30. syyskuuta 2010. Voittajasadut kuullaan myöhemmin Sisuradion lastenohjelma Roketissa.
Tuomaristo valitsi viisi voittajasatua, joiden keskinäistä paremmuusjärjestystä ei eritelty. Tuomaristoon kuuluivat Tuomo Rouhiainen ja Tiina Laitila-Kälvemark Sisuradiosta ja Raija Kangassalo Kielineuvostosta. Satujen kirjoittajien nimet tuomaristo sai tietoonsa vasta sitten, kun voittajat oli valittu. Tuomariston päätöksestä ei voi valittaa.
Voittajasadut ja niiden kirjoittajat ovat aakkosjärjestyksessä kirjoittajan sukunimen mukaan.
Lue satu napsauttamalla sadun nimeä.
Anneli Heikka: Vad heter du?
Anja Kemppainen: Sepen työpäivä
Eeva Meriläinen: Omenien taisto
Marja Räihä: Mestarikissa
Kristiina Ylipekkala: Veeti ja sulka
Kaikki voittajasadut ovat suomenkielisiä – myös Vad heter du?, vaikka sillä on ruotsinkielinen nimi – ja kaikki kirjoittajat ovat naisia. Miespuolisia kirjoittajia oli kilpailussa vain muutama.
Kilpailuun tuli kaikkiaan yli 50 satua, siis paljon, mikä kuvastanee suurta innostusta asiaan. Kilpailun yleistä tasoa voi luonnehtia hyväksi. Hyviä satuja oli niin paljon, että niistä oli vaikeata valita voittajia. Suosituimpia satujen aiheita olivat eläinten seikkailut – suosituimpia eläimiä olivat kissat – lapsen yksinäisyys ja hänen lääkkeeksi keksimänsä mielikuvituskaverit sekä erilaiset satuolennot, kuten keijut ja peikot.
Lue myös
- Tiivistelmät satukilpailun voittajasaduista
- Tuomariston arvostelut satukilpailun voittaneista saduista
Lue satukilpailusta myös Sisuradion verkkosivuilta.

Uppdaterad 7 oktober 2010
Ansvarig för sidan: Språkrådet